Ehdimme vuodattaa muutamankin hikikarpalon viime kevään hallitusohjelmaneuvotteluiden aikana, kun neuvotteluista ei meinannut tulla loppua. Sanotaan ”lopussa kiitos seisoo” ja sanonnan totuudenmukaisuuden on osoittanut Orpon hallituksen tavoite luoda “Puhtaan energian Suomi”. Minusta hallitusohjelma on varsin elinkeinomyönteinen, vaikka joissakin kohdin on tulkinnanvaraa.
Omakustannusperiaatteella toimiva Pohjolan Voima peräänkuulutti Säätytalon neuvotteluiden aikana investointivarmuuden vahvistamista, jotta suomalainen teollisuus pääsisi toden teolla tekemään ilmastotekoja sekä kasvun uralle ympäristöstä ja ilmastosta huolehtien. Sähköntuotanto on yksi kilpailukyvyn tekijä ja vaihtelevaan tuotantoon siirryttäessä on tärkeää huolehtia myös toimitusvarman ydinvoiman ja säätökykyisen vesivoiman toimintaedellytyksistä ja lisärakentamisesta. Näistä molemmista saimme kirjaukset hallitusohjelmaan.
Verotus ja muut taloudelliset keinot ovat oiva tapa ohjata toimijoita oikeaan suuntaan. Olemme kuitenkin huolissamme EU-komission tavoitteesta luoda hintakatto sähköntuotannolle. Esimerkiksi viime syksyn keskustelu niin sanotusta windfall-verosta sai useat investorit takajaloilleen, koska nimenomaan tuotoilla lyhennetään vapailta markkinoilta saadut lainat. Suomessa windfall-vero toimeenpantiin niin sanotulla voittoverolla, mikä kohtelee suomalaisia yhtiöitä epätasa-arvoisesti. Suuria päätöksiä ei tule tehdä hätiköiden, vaan osapuolia kuullen ja osallistaen.
Energiatulevaisuuden suurin pullonkaula on tavattoman hitaasti etenevät luvitusprosessit. On hienoa, että ilmasto- ja ympäristöministeri Kai Mykkänen on asettanut luvituksen nopeuttamisen prioriteettilistalleen, jotta energia-ala pääsee edistämään puhtaan tuotannon investointeja, toteuttamaan ympäristötekoja ja rakentamaan kestävää tulevaisuutta. Esimerkiksi PVO-Vesivoiman kalateiden rakentaminen Raasakan voimalaitoksella on harmillisesti jumittunut valituskierroksille ja arvioimme, että luvitus kestää kokonaisuudessaan jopa kymmenen vuotta. Luvituksen prosessia tulisi nopeuttaa ja suoraviivaistaa, jotta toimijat voisivat tarttua tuumasta toimeen.
Teollisuus ja kotitaloudet toivovat ennustettavaa ja hintavakaata sähköntuotantoa. Säästä riippuvan tuotannon tueksi tarvitaan vakaata sähköntuotantoa kuten ydinvoimaa ja vesivoimaa. Pohjolan Voima vastaanotti hallitusohjelman erilliset kappaleet ydin- ja vesivoimasta täynnä toivoa tulevasta. Hallituksen tavoite teettää selvitys kapasiteettimekanismeista, joiden avulla tasapainotetaan sähköjärjestelmää, on odotettu ehdotus, joskin siinä tulee ottaa huomioon jo olemassa oleva kapasiteetti. Uudet vesi- ja ydinvoimahankkeet eivät synny yhdessä yössä, vaan tarvitsevat vuosien suunnittelun ja luvituksen. Nopeat ratkaisut sähkönkulutuksen tehostamiseen on vähentää omaa sähkönkulutustaan ja seurata markkinoiden hintasignaaleja.
Uskon, että Suomen kasvun kaava koostuu uusien teknologioiden käyttöönotosta, puhtaan energiantuotannon edistämisestä sekä osallistavasta ja kaikkia kuuntelevasta politiikasta. On aika kääriä hihat ja ryhtyä hommiin!
Miikka Koski
Yhteiskuntasuhdepäällikkö
Pohjolan Voima Oyj