Sanotaan, että soft skills, pehmeät taidot, ovat tämän päivän työelämässä sitä kovinta osaamista. Kun koneet ja tekoäly alkavat tehdä yhä useampia töitämme, alkaa pohdinta siitä mitä tehtäviä meille ihmisille jää tehtäväksi. Onneksi yleisesti ajatellaan, että ihmistä tarvitaan edelleen! Erityisesti tarvitaan edelleen inhimillisyyttä ja siksi juuri niitä softeja taitojamme.
Mitä nämä softit taidot sitten ovat? Ei mitään ihan yksiselitteistä. Ne voivat olla kykyä ja halua toimia tilanteessa kuin tilanteessa hyvässä vuorovaikutuksessa eli positiivisesti, rakentavasti ja jämäkästi. Ne ovat kykyä ja halua olla läsnä – sekä muille että itselleen.
Softit taidot ovat henkilökohtaisten osaamisten ja asenteiden kokonaisuus, jotka auttavat meitä toimimaan kaikissa niissä rooleissa ja tilanteissa, joita meillä on työssämme vaikkapa asiantuntijoina, myyjinä, johtajina, tiimin jäseninä ja projektin vetäjinä. Vaikka nämä taidot ovatkin aika moninaisia ja usein vähän vaikeasti sormella osoitettavia, niiden tunnistaminen ja kehittäminen kannattaa – ja on meistä itsestä kiinni.
Asenteella pääsee aika pitkälle
Pehmeiden taitojen ytimessä on monia hyvin henkilökohtaisiksi miellettäviä taitoja kuin omien rajojen tunteminen ja niiden ilmaiseminen, kyky asettua toisen asemaan, kyky oman näkökulman muodostamiseen sekä sellaiset asenteet kuten avoimuus ja uteliaisuus uutta kohtaan. Kaikki nämä ovat niitä softeja taitoja ja kaikkia näitä voi ja kannattaa kehittää.
Kun ytimestä pitää huolta, voi sen varassa vahvistaa niitä selkeämmin ulos päin näkyviä taitoja, kuten viestintä- ja vuorovaikutustaitoja, esiintymistaitoja ja vaikkapa omaa johtamistaan.
Moninaisten taitojen työkalupakki
Juuri nyt työelämää ravisteleva muutos ja työn siirtyminen entistä vahvemmin ajasta ja paikasta riippumattomaksi haastaa meidän jokaisen softit taidot uudelle tasolle. Tarvitsemme entistä monipuolisempia vuorovaikutustaitoja, hyviä itsemme johtamisen taitoja sekä kykyä tunnistaa oman jaksamisemme rajat ja keinot oman hyvinvointimme edistämiseen.
Juuri näitä taitoja itsessämme kehittämällä voimme koittaa pysyä toimintakykyisinä työelämässä ja sen tulevissa muutostilanteissa!
Ihmisten hyvinvoinnin, työpaikan ilmapiirin, vuorovaikutuksen ja toimintakyvyn kehittäminen on tärkeää myös organisaatiotasolla. Että rakentaisimme sellaisia työpaikkoja ja yrityskulttuureita, joissa nämä taidot tunnistetaan, niiden kehittämisen tärkeys ymmärretään ja siihen annetaan jokaiselle hyvät mahdollisuudet.
Hyvällä vuorovaikutuksella ja ilmapiirillä on suora vaikutus työyhteisön hyvinvointiin, tehokkuuteen ja aikaansaamiseen. Siksi softit taidot ja niiden kehittäminen eivät ole mitään pehmoilua vaan koko organisaatiolle ihan tosi kova juttu.
Siina Kiehelä, Leidenschaft Oy
Kirjoittaja on inhimillisten yrityskulttuureiden muotoilija ja auttaa parhaillaan pohjolanvoimalaisia muotoilemaan yhteistä, ratkaisevaa voimaa mahdollistavaa kulttuuria