PVO-Vesivoima Oy vastaa Iijoen meriedustan kalanistutuksista Pohjois-Suomen vesioikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaisesti. Istutustoimenpiteiden tuloksellisuuden tarkkailu perustuu samoihin päätöksiin. PVO-Vesivoima Oy:n on istutettava Iijokisuulle ja meriedustalle lohen, taimenen ja vaellussiian poikasia sekä siirrettävä nahkiaisia Raasakan padon yläpuolelle voimatalousrakentamisesta aiheutettujen haittojen kompensoimiseksi. Päätösten mukaiset istutukset aloitettiin vuonna 1983. Käytännön kalanhoidon on toteuttanut vuodesta 1987 alkaen Kemijoki Oy:n ja PVO-Vesivoima Oy:n omistama Voimalohi Oy.
Raportti käsittää yhteenvedon Iijoen jokisuu- ja merialueen tarkkailun tuloksista vuosilta 2016–2020. Se sisältää myös edellisissä raporteissa 1983–2015 esitetyt tiedot keskeisimmiltä osiltaan. Tarkkailuraportin tuloksia hyödynnetään velvoitekalanhoidon suunnittelussa yhteistyössä alueen kalastus- ja osakaskuntien sekä viranomaisten kanssa. Raportissa arvioidaan toteutettujen istutusten ja istutuksiin tehtyjen muutosten vaikutuksia kalakantoihin ja kalastukseen.
Tarkkailussa on käytetty menetelminä kalastuskirjanpitoa, kalastustiedusteluita, kalakantanäytteiden keruuta sekä lohi- ja taimenmerkintöjä. Lisäksi lohi- ja meritaimenistukkaiden laatua on seurattu vapaaehtoisilla kala-tautitarkkailulla ja fysiologisen laadun arvioinnilla. Vuodesta 2012 alkaen tarkkailun toteuttamisesta on vastannut Ahma ympäristö Oy ja sittemmin Eurofins Ahma Oy yhteistyössä PVO-Vesivoima Oy:n