Kalanhoitosuunnitelmat ovat voimassa viisi vuotta kerrallaan. Nykyiset suunnitelmat ovat Iijoella voimassa 2021 loppuun. Niille on kuitenkin haettu jatkoaikaa vuoden 2022 loppuun.
Korona-aika on vaikuttanut myös PVO-Vesivoiman velvoitteina olevien kalanhoitosuunnitelmien päivittämiseen. Riskien vuoksi Iijoen osakaskuntien kanssa ei ole voitu järjestää tilaisuuksia, joissa suunnitelmia olisi käyty läpi. Myös kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunnitelmat valmistuvat vuoden 2021 loppuun ja niiden sisältö on hyvä huomioida velvoitehoitosuunnitelmien valmistelussa.
‒ Suunnitelmista ja osakaskuntien toiveista olisi hyvä keskustella kasvotusten. Etäyhteyksillä emme luultavasti olisi saaneet osakaskuntien aktiiveja samalla tavalla osallistetuksi kuin kokouksissa paikan päällä, selittää PVO-Vesivoiman ympäristöasiantuntija Jyrki Salo.
Ely-keskus on näyttänyt vihreää valoa sille, että osakaskuntien kanssa käytäisiin neuvottelut ja laadittaisiin uudet velvoitehoitosuunnitelmat vuoden 2021 lopun ja talven 2022 aikana. Näin ne voitaisiin käsitellä Elyssä kevään aikana. Päivitetyt suunnitelmat tulisivat voimaan vuoden 2023 alusta.
Osakaskuntien toiveita huomioon
PVO-Vesivoiman hoitovelvoitteet on Iijoella jaettu neljään alueeseen: Iijoen merialueeseen ja jokisuuhun, itse jokialueeseen sekä Irnijärven ja Kostonjärven alueisiin. Jokaiselle osakaskunnalle on varattava mahdollisuus esittää mielipiteitään ja toiveitaan siitä, miten kalojen istutukset seuraavalla kaudella hoidetaan.
‒ Käytännössä kyse on siitä, haluavatko osakaskunnat joitain muutoksia kalalajeihin tai istutuskalojen ikään ja kokoon. Velvoitteet mahdollistavat pientä säätöä, Salo tarkentaa.
Osakaskunnat, olkaa aktiivisia
PVO-Vesivoima laatii alustavat suunnitelmaluonnokset, joita osakaskunnat kommentoivat. Jos paikan päälle kokoukseen ei pääse, kirjallisia toiveita voi lähettää PVO-Vesivoimaan. Ajatuksia voi esittää myös etukäteen.
‒ Toivomme osakaskunnilta aktiivista osallistumista ja pyrimme huomioimaan niiden toiveet. Laadimme sitten suunnitelmaluonnokset ja toimitamme ne Ely-keskukselle hyväksyttäväksi. Ely voi vielä kuulla osakaskuntia. Ne voivat antaa lausuntonsa Elylle, jos niiden toiveita ei ole kirjattu halutulla tavalla, Salo käy läpi prosessia.
‒ Kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunnitelmat taas pitävät sisällään ajatuksen siitä, mitä koko Iijoen kalatalousalueella halutaan ja toivotaan jopa kymmenen vuotta eteenpäin. Kyse on siis kauaskantoisista asioista. Nämä on hyvä huomioida myös istutussuunnitelmissa.
Myös istutusten tehon tarkkailu muutoksessa
Samassa yhteydessä on tarkoitus päivittää myös se, miten istutusvelvoitteiden vaikutuksia ja tehoa tarkkaillaan. Viimeksi nämä tarkkailusuunnitelmat on päivitetty vuonna 2013.
‒ Luonnonvarakeskuksella on menossa hanke velvoitetarkkailujen kehittämiseksi. Päivitettävää tarkkailusuunnitelmaamme voidaan käydä Luken kanssa läpi peilaten sitä Luken hankkeiden tuloksiin. Sieltä voisi löytyä kehitysajatuksia, Salo aprikoi.
Iijoen osakaskunnat: miten kalojen istutukset pitäisi seuraavalla viisivuotiskaudella hoitaa? Voitte lähettää toiveita velvoitehoitosuunnitelmiin PVO-Vesivoimaan osoitteella jyrki.salo@pvo.fi tai postitse PVO-Vesivoima, Jyrki Salo, Voimatie 23, 91100 Ii.
Pääkuva: Kuva on Iijoki-suulta. Kyseessä on ”viivästetty istutus”, jossa meritaimenet ovat istutusten jälkeen aluksi vielä kasvamassa verkkokasseissa.