Pohjolan Voiman ja Instan yhteistyö on jatkunut jo kymmeniä vuosia. Suomalainen perheyritys Insta on tuonut Pohjolan Voimalle laaja-alaista osaamista, joka ulottuu laitosautomaatiosta teolliseen digitalisaatioon ja kyberturvallisuuteen.
– Insta on ollut meille hyvä kumppani juuri siitä syystä, että heiltä löytyy niin monipuolista osaamista ja monen sellaisen alueen tietämystä, jota tarvitsemme, tietohallintojohtaja Petri Nampajärvi Pohjolan Voimasta kertoo.
Turvallisen digitalisaation edelläkävijänä itseään markkinoiva Insta on Pohjolan Voimalle tärkeä yhteistyötaho, sillä tiedon kokonaismerkitys tunnistetaan myös energia-alalla.
– Tieto on tulevaisuudessa merkittävin kannattavuuteemme vaikuttava tekijä. Tiedon hyödyntämisessä energia-alalla on paljon potentiaalia. Nyt vaaditaan rohkeutta ja ketteryyttä, johon hyvä kumppani meitä kannustaa ja ohjaa, Nampajärvi pohtii.
Hänen mukaansa on tärkeää, että yhteistyökumppani ei pelkästään tuota haluttuja asioita vaan haastaa kehittämään ja kehittymään. Hallitusti ja kokonaisuuksina käsitelty data auttaa näkemään tulevaisuuteen.
Aikasarjadata isossa roolissa
Instan älykkään teollisuuden ratkaisuiden parissa työskentelevä johtaja Pekka Savolainen kertoo, että energia-ala on heille hyvin tuttu toimintaympäristö.
– Datan hyödyntäminen ja digitalisaatio on energia-alallakin vyörynyt voimakkaasti päälle viimeisten vuosien aikana. Toimialan erityispiirre on, että aikasarjadatan hallinta on isossa roolissa. Siinä meillä Instassa on paljon osaamista, hän kertoo.
Savolainen kehuu Pohjolan Voiman edistyksellistä suhtautumista datan hallintaan ja halua olla digitalisaation eturintamassa. Yhteistyö on hänen mukaansa palkitsevaa.
– Meillä on annettavana teknisen osaamisen lisäksi näkemys siitä, millä tavalla älykästä kunnossapitoa tai tuotantoa voidaan datapohjaisesti optimoida ja miten data mahdollistaa oikea-aikaiset päätökset kaikilla organisaation tasoilla, hän kertoo.
Molemmilta osapuolilta vaaditaan avoimuutta ja kehityshalua. Tiedon lisäarvo syntyy siitä, kun se rakennetaan verkostoitumisen ja yhteistyön varaan.
– Meillä on paljon resursseja, joita voimme hyödyntää tiedolla johtamisessa. Tässä työssä kumppanimme ovat korvaamattomia. Kilpailukykymme on kiinni siitä, että osaamme käyttää niitä hyväksi. Tietoon pohjautuvalla kehitystyöllä varmistamme kilpailuasemamme toimialalla. Tiedon lisäarvo syntyy erityisesti toiminnan rajapinnassa, Nampajärvi sanoo.
Osaaminen tuotu sisään organisaatioon
Insta on ollut jo parin vuoden ajan kiinteästi mukana Pohjolan Voiman Tiedolla lisäarvoa -projektissa.
– Instan tuella olemme kehittäneet toimintamallejamme sellaisiksi, että pystymme jatkossa käyttämään tietoa selkeänä kokonaiskuvana. Instan tuoma lisäarvo – nimenomaan tietoarkkitehtuurissa – oli jotain sellaista, jota meillä ei ollut ja jota tarvitsimme. Kun yhteistyö on vielä tuotu meille resurssina sisälle organisaatioon, siinä on merkittäviä etuja, Nampajärvi sanoo.
Muutaman vuoden Pohjolan Voimalle ostettuna resurssina työskennellyt Pekka Savolainenkin arvioi, että organisaation osana hänen on helpompi havaita kehityskohteet ja toisaalta nähdä se, milloin tarvitaan tueksi Instan laajempaa osaamista.
Työkalukehitystyö jatkuu
Instan ja Pohjolan Voiman yhteistyö ulottuu kuitenkin data-arkkitehtuuria laajemmalle. Yhteinen intressi on löytynyt työkalukehityksestä. Teknisesti monimutkaisissa ympäristöissä asiakkaan on usein vaikea tehdä edes pieniä toiminnallisia muutoksia. Pohjolan Voimallakin tämä on johtanut tarpeeseen saada data lähemmäs käyttäjiä.
– Olemme havainneet, että isoja datamassoja hallinnoivilla asiakkaillamme on hyvin samanlaisia haasteita. Siksi etsimme kustannustehokkaita ratkaisuja, jotka ovat toimialariippumattomia. Tiedän, että tätä Pohjolan Voimassakin arvostetaan, Pekka Savolainen sanoo.