POHJOLAN VOIMA OYJ PÖRSSITIEDOTE 29.5.2024
Pohjolan Voima laskee liikkeeseen 150 miljoonan euron vakuudettoman joukkovelkakirjalainan
Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi, kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Japanissa tai Singaporessa tai sellaisissa muissa maissa tai tällaisiin maihin tai muutoin olosuhteissa, jossa joukkovelkakirjalainan tarjoaminen tai julkaiseminen tai levittäminen olisi lainvastaista.
Pohjolan Voima Oyj (”Pohjolan Voima”) laskee liikkeeseen 150 miljoonan euron suuruisen vakuudettoman joukkovelkakirjalainan (”Joukkovelkakirjalaina”). Joukkovelkakirjalainan maturiteetti on seitsemän vuotta ja se erääntyy 5. kesäkuuta 2031. Joukkovelkakirjalainalle maksetaan kiinteää 4,75 prosentin vuotuista korkoa. Joukkovelkakirjalainan emissiohinta on 99,936 prosenttia. Joukkovelkakirjalainaa merkitsi yhteensä yli 25 sijoittajaa.
”Tämä 7-vuotinen joukkovelkakirjalaina on tärkeä osa Pohjolan Voiman rahoitusrakennetta monipuolistaen rahoituslähteitämme rahoitusstrategiamme mukaisesti. Oli ilahduttavaa nähdä moninaisen sijoittajakunnan kiinnostus transaktioon huolimatta miltei viiden vuoden poissaolostamme joukkovelkakirjamarkkinalta. Uskon, että vahva markkina-asemamme kestävän energian tuottajana sekä Olkiluoto 3:n valmistumisen positiiviset vaikutukset energiantuotannon volyymiin vakuuttivat sijoittajakentän ja tuottivat hyvän osallistumisasteen emissioon”, sanoo Minna Laakso, Pohjolan Voiman talousjohtaja.
Pohjolan Voima tulee jättämään hakemuksen Joukkovelkakirjalainan listaamiseksi Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalle. Pohjolan Voima aikoo käyttää Joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskusta saamansa nettovarat konsernin olemassa olevan velan jälleenrahoitusta ja yleisiä liiketoiminnallisia tarpeita varten.
Danske Bank A/S ja OP Yrityspankki Oyj toimivat Joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlaskun pääjärjestäjinä.
Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Lisätietoja:
Talousjohtaja Minna Laakso, Pohjolan Voima Oyj, puh. 040 506 0802, minna.laakso@pvo.fi
Tärkeitä tietoja
Tässä tiedotteessa olevia tietoja ei ole tarkoitettu julkaistavaksi tai levitettäväksi, kokonaan tai osittain, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Japanissa, Singaporessa tai sellaisissa muissa maissa tai tällaisiin maihin tai muutoin olosuhteissa, joissa julkaiseminen tai levittäminen olisi lainvastaista. Tähän tiedotteeseen sisältyviä tietoja ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa Joukkovelkakirjalainaa, eikä Joukkovelkakirjalainaa myydä maissa, joissa Joukkovelkakirjalainan tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen sen rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevaa poikkeusta tai muun kyseisten maiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista.
Tämä tiedote ei ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa. Joukkovelkakirjalainaa ei ole rekisteröity eikä sitä tulla rekisteröimään Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain, muutoksineen, (”Yhdysvaltain arvopaperilaki”) tai minkään Yhdysvaltain osavaltion soveltuvien arvopaperilakien mukaisesti, eikä sitä saa siten tarjota tai myydä suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa tai yhdysvaltalaisille henkilöille tai niiden lukuun tai hyväksi paitsi Yhdysvaltain arvopaperilain rekisteröintivaatimuksista säädetyn soveltuvan poikkeuksen mukaisesti tai transaktiossa, johon Yhdysvaltain arvopaperilain rekisteröintivaatimukset eivät sovellu.
Tämä tiedote ei ole tarjous Joukkovelkakirjalainasta yleisölle Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Joukkovelkakirjalainaan liittyvää esitettä ei ole eikä tulla hyväksymään Yhdistyneessä Kuningaskunnassa. Näin ollen tämä tiedote on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolella, (ii) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen (”Määräys”) 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla, (iii) Määräyksen 49(2)(a) artiklan mukaisille korkean varallisuustason omaaville tahoille (high net worth entities), tai (iv) muille Määräyksen 49(1) artiklan mukaisille henkilöille, joille se voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, ”relevantit henkilöt”). Kenenkään, joka ei ole relevantti henkilö, ei tule toimia tämän tiedotteen perusteella tai luottaa sen sisältöön.
Tietoja julkaisijasta Pohjolan Voima Oyj
Pohjolan Voima on juureva suomalainen energiayhtiö. Olemme yksi Suomen suurimmista energiantuottajista – osuutemme maan sähköntuotannosta on yli 20 %. Tuottamamme sähkö on lähes hiilineutraalia. Tuotamme sähköä ja lämpöä omakustannushintaan osakkaidemme, kotimaisten teollisuus- ja energiayhtiöiden tarpeisiin toimitusvarmalla, säätökykyisellä vesi-, lämpö- ja ydinvoimalla. Olemme huippuammattilaisten joukko, ja tutkitusti yksi Suomen innostavimmista työpaikoista. Me pohjolanvoimalaiset olemme ylpeitä siitä, että teemme merkityksellistä työtä arvojemme mukaisesti taitavasti, luotettavasti, yhdessä. Olemme sitoutuneet hiilineutraalisuuteen ja luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen. Päämäärämme on luoda ratkaisevaa voimaa kilpailukyvyn vahvistamiseksi ja huomisen parhaaksi. www.pohjolanvoima.fi