
Pohjolan Voima on sijoittunut toiseksi Suomen Parhaat Työpaikat 2025 pienten yritysten listalla. Henkilöstötutkimuksen tulosten perusteella Pohjolan Voiman on saanut Great Place To Work® -sertifikaatin tunnustuksena erinomaisesta työntekijäkokemuksesta. Yhtiön TrustIndex-tulos oli upea 95 %.
”Tuloksemme olivat kaikin puolin erinomaiset ja olemme yhtä mieltä siitä, että Pohjolan Voima on kokonaisuudessaan todella hyvä työpaikka. Olemme ylpeitä omasta työstämme ja vuorovaikutus on sisäänrakennettu kulttuuriimme. Meillä on arvojemme, taitavasti, luotettavasti, yhdessä, mukaisesti yhteistyöhalukkuutta ja luottamusta toisiimme”, toteaa Pohjolan Voiman HR- ja lakiasiainjohtaja Tiina Nyström.
Pohjolanvoimalaiset kokevat Pohjolan Voiman fyysisesti turvalliseksi työpaikaksi, jossa voi olla oma itsensä, ja jossa ihmiset välittävät toisistaan ja jonne on mieluisaa tulla töihin. Suurin osa pohjolanvoimalaisista kokee, että heidän työllään on erityinen merkitys. Työskentelyolosuhteet ja työtilat luovat hyvän työympäristön, ja työn tekemiseen on riittävät resurssit ja välineet.
”Kiitos loistavista tuloksista kuuluu kaikille pohjolanvoimalaisille. Hyvän työntekijäkokemuksen rakentamiseen on tarvittu meitä kaikkia ja yhteistyötä”, kiittää Tiina Nyström.
Great Place To Work® julkaisee vuosittain Suomen Parhaat Työpaikat™ -listan. Listaus perustuu henkilöstötutkimuksissa mitattuun työntekijäkokemukseen ja laadulliseen analyysiin yrityksen kulttuurista.
Katso myös: Pohjolan Voiman toimitusjohtaja Ilkka Tykkyläisen kiitokset upeasta tuloksesta videolta
Lisätietoja: Tiina Nystöm, johtaja, HR ja lakiasiat, Pohjolan Voima Oyj, tiina.nystrom@pvo.fi, puh.
