Päättäjät ovat viime hallituskaudet vahvasti luottaneet energiantuotannossa markkinaehtoisuuteen. Yksityisiä yrityksiä on kannustettu ja ohjattu investointeihin. Ajatus on ollut, että markkinavoimat tasaavat yleiseurooppalaiset hintavaihtelut ja ohjaavat energiantuotannon kannattavuutta ja päästökauppaa.
Geopoliittisen tilanteen aiheuttama energiakriisi ja korkeat energianhinnat näyttävät herättäneen poliitikkojen halun vahvistaa energiantuotannon ohjausta. Esillä on ollut useita erilaisia vaihtoehtoja mukaan lukien hintakatot ja verot.
Ilkka Tykkyläinen pitää suuntausta huolestuttavana.
– Lisäkustannuksia aiheuttavan ohjauksen käyttöönotto olisi takaisku Suomen kilpailukyvylle ja Suomen ilmastotyölle. Jos päättäjät tekevät päätöksen lisäverotuksesta vie se täysin pohjan yksityisiltä lisäinvestoinneilta. Ymmärrän hyvin sen, että kuluttajia halutaan tukea tilanteessa, jossa kohoava sähkölasku on vaarantamassa ihmisten toimeentuloa. Tuesta aiheutuvaa valtion rahanmenetystä ei pidä kuitenkaan kerätä energiantuottajilta tai joudumme ojasta allikkoon.
Ilkka Tykkyläinen pitää elinkeinoministeri Lintilän ulostuloa alv-kannan muuttamisesta sähkön kuluttajille energiayhtiöidenkin kannalta varteenotettavana vaihtoehtona. Se helpottaisi kuluttajien tilannetta, muttei nostaisi energian tuotantokustannuksia.
– Pohjolan Voiman roolina on kaikissa tilanteissa tuottaa sähköä ja lämpöä vakaasti ja ennakoitavasti omistajilleen, joista valtaosa on suomalaisten hyvinvointia varmistavaa teollisuutta. Olemme kuin luottopakki, joka vuosikymmenten aikana on pitkäjänteisellä työllään ja investoinneillaan varmistanut sähkön ja lämmön saannin. Meidän sähköntuotantomme osuus on viidennes Suomessa tuotetusta sähköstä ja jo nyt 96-prosenttisesti hiilineutraalia.