PVO-Vesivoima Oy:n Iijoen Raasakan voimalaitoksella sijaitseva Kalasydän-kalatie on kiinnostanut kaloja. Tähän mennessä kalatietä on käyttänyt yhteensä 112 lohta ja taimenta sekä runsas määrä muita kalalajeja, esimerkiksi nahkiaisia. Myös ensimmäiset siiat ovat jo näyttäytyneet kalatiessä. Siian päänousun odotetaan alkavan lokakuussa. Kalasydän-kalatie otettiin käyttöön testijakson jälkeen heinäkuun puolivälissä.
”Ensimmäinen kausi on aina opettelua uudessa kohteessa. Olemme iloisia siitä, miten kalatie on lähtenyt toimimaan. Tämän kauden kuluessa keräämämme ymmärryksen turvin pääsemme ensi vuonna näyttämään myös Raasakassa, mihin Kalasydän-kalatie todella pystyy”, Kalasydän Oy:n myyntijohtaja Mika Sohlberg kommentoi.
Kalasydämen avulla on jo tehty myös lohikalojen ylisiirtoja. Kalatietä pitkin nousevat kalat kerätään rannassa olevaan kalakonttiin, josta ne siirretään Iijoen ylimmän voimalaitoksen takana sijaitseviin sivujokiin ja pääuomaan. Ylisiirrot kalakontista keskittyvät tänä vuonna lohikaloihin. Kalakonttia on myös tarkoitus käyttää siikojen mädinhankinnan tarpeisiin, sekä testata sen toimintaa nahkiaisen ylisiirtovelvoitteen täyttämisessä.
”Kalasydämen käyttötarkoitus Raasakassa on poikkeuksellisen monipuolinen. Sen avulla voidaan monin tavoin tukea Iijoen vaelluskalatyötä paitsi vaellusyhteytenä toimimisen, myös ylisiirtojen tehostamisen, sekä siian ja myös lohen ja meritaimenen emokalastojen uudistamisen ja mädinhankinnan kautta. Nämä taas tukevat erinomaisella tavalla Iijoen keski- ja yläosilla ja mm. Haapakosken alasvaellusreitillä toteutettavaa kehitys- ja tutkimustyötä”, kertoo PVO-Vesivoiman ympäristöasiantuntija Jyrki Salo.
Kalasydän-kalatie on Raasakassa ensimmäistä kertaa käytössä mereen laskevan rakennetun joen alimmalla voimalaitoksella. Käytön myötä saadaan arvokasta lisätietoa laitteiston tehokkuudesta osana rakennettujen jokien vaelluskalatoimien kokonaisuutta. Kalasydämen tarkoituksena on edistää Raasakan ylösvaellusyhteyttä voimalaitoksen ja säännöstelypadon kalateiden lupaprosessien ollessa viivästyneitä. Kalasydän-kalatien käyttö Raasakassa ei vaikuta vireillä olevien kalatiehankkeiden edistämiseen.
Iijoen ylimmällä voimalaitoksella Haapakoskella on otettu laajan yhteistyöhankkeen myötä käyttöön Suomen ensimmäinen vaelluskalojen alasvaellusreitti, joka mahdollistaa puolestaan jokea alas merelle vaeltavien lohikalojen poikasten pääsyn voimalaitoksen ohi alavirtaan.
Lisätietoja ylisiirroista:
Jyrki Salo, ympäristöasiantuntija, PVO-Vesivoima Oy, puh. 050 305 8299, jyrki.salo@pvo.fi
Lisätietoja Kalasydän-kalatiestä:
Mika Sohlberg, myyntijohtaja, Kalasydän Oy, puh. 0500 03344, mika@kalasydan.fi
Kalalaskuri kertoo Raasakan Kalasydän-kalatien kautta kulkeneiden kalojen kokonaismäärän.
PVO-Vesivoima Oy tuottaa sähköä vesivoimalaitoksilla Iijoella, Kemijoella ja Kokemäenjoella. Yhtiön sähköntuotanto on keskimäärin 1,7 terawattituntia vuodessa. Yhtiö kuuluu Pohjolan Voima -konserniin. www.pohjolanvoima.fi; X: @PVOVesivoima