Rahoitus
Pohjolan Voima -konsernin rahoitustilanne on vahva ja maksuvalmius hyvä.
Pohjolan Voima -konsernin omavaraisuusaste 31.12.2024 oli 44,5 (31.12.2023: 44,9) %.
31.12.2024 rahat ja pankkisaamiset olivat 63 (70) miljoonaa euroa ja lisäksi konsernilla oli käyttämätön, sitova luottolimiittisopimus 350 (350) miljoonaa euroa. Luottolimiittisopimus erääntyy kesäkuussa 2029. Luottolimiittisopimuksen määrä laskee sopimusehtojen mukaisesti 350 miljoonasta eurosta 291 miljoonaan euroon 29.6.2028. Valmiusluottolimiitin marginaali on sidottu yhtiön keskeisten vastuullisuustavoitteiden, sähkön- ja lämmöntuotannon hiilidioksidineutraalisuuden, toteumiin.
Lyhytaikaista varainhankintaa varten konsernilla oli 300 (300) miljoonan euron kotimainen yritystodistusohjelma, josta käytettynä oli 85 (132) miljoonaa euroa.
Vuoden 2024 lopussa konsernin korolliset velat olivat 1 168 (1 190) miljoonaa euroa (ilman korkojaksotuksia). Valuuttakurssiriskin alaista velkaa ei ollut ja konsernin lainasopimuksissa ei ole finanssikovenantteja.
Pohjolan Voima Oyj laski 5.6.2024 liikkeeseen 150 miljoonan euron suuruisen vakuudettoman joukkovelkakirjalainan. Joukkovelkakirjalaina erääntyy 5.6.2031 ja sille maksetaan kiinteää 4,75 prosentin vuotuista korkoa. Joukkovelkakirjalaina on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalle.
Pohjolan Voima tiedotti 15.11.2024 lunastavansa vapaaehtoisesti 20.1.2025 erääntyvät vakuudettomat joukkovelkakirjat kokonaispääomaltaan 150 miljoonaa euroa. Lunastus toteutettiin velkakirjojen ehtojen mukaisesti 16.12.2024.
Luottoluokituslaitos Japan Credit Rating Agency (JCR) on vahvistanut 29.3.2024 Pohjolan Voima Oyj:n pitkäaikaisen luottoluokituksen entiselle tasolleen A+ ja tulevaisuudennäkymät vakaiksi (stable outlook). Japan Rating Agencyn raportti
Riskienhallinta
Riskienhallinnan tavoitteena on varmistaa strategian toteutuminen ja liiketoiminnalle asetettujen tavoitteiden saavuttaminen sekä turvata toiminnan jatkuvuus ja häiriöttömyys. Riskienhallintaa toteutetaan konsernin riskienhallintapolitiikan mukaisesti.
Riskienhallinnan toimintamalli on hajautettu: kunkin tytäryhtiön hallitus ja emoyhtiön yksiköt vastaavat omaan toimintaansa kohdistuvista riskeistä, niiden tunnistamisesta ja analysoinnista. Tavoitteiden toteutumista vaarantavat riskit arvioidaan ja niiden hallitsemiseksi määritellään toimenpiteet. Riskien merkittävyyttä arvioidaan toteutumistodennäköisyyden ja vaikutuksen summana.
Konsernitason riskit ja niiden merkitys esitetään riskimatriisissa seurauksen ja todennäköisyyden suhteen. Konsernitason riskit raportoidaan emoyhtiön johtoryhmälle ja hallitukselle johtamisen vuosikellon mukaisesti.
Kaikissa Pohjolan Voiman yhtiöissä on suojauduttu vahinkoriskien varalta huolehtimalla kunnossapidosta, työturvallisuudesta, henkilöstön riittävästä koulutuksesta sekä muilla tarvittavilla toimenpiteillä ja konsernin vakuutuspolitiikan mukaisin vakuutuksin.
Pohjolan Voiman toiminnan merkittävimmät riskit liittyvät yhteisyritys Teollisuuden Voiman OL1- ja OL2-laitosyksiköiden käytettävyyteen sekä OL3 -laitosyksikön tulontuottamiskykyyn. Teollisuuden Voima toteuttaa lukuisia riskienhallinnan toimenpiteitä varmistaakseen OL3:n tulontuottamiskykyä.