Innostava työpaikka

Pohjolan Voimassa tehtävämme on tuottaa ratkaisevaa voimaa asiakkaillemme. Tässä työssä suurin voimavaramme on osaava, motivoitunut ja omistautunut henkilöstö. Tuemme henkilöstömme ammatillista kehittymistä sekä sitoutumista työyhteisömme ja yrityskulttuurimme kehittämiseen. Olemme sanoittaneet yhdessä arvomme, joiden mukaan haluamme myös arjessa toimia – taitavasti, luotettavasti ja yhdessä.

Pohjolan Voimassa teemme pitkäjänteisesti työtä yrityskulttuurimme kehittämiseksi. Palautteen perusteella olemme siinä myös onnistuneet: Pohjolan Voima on tutkitusti hyvä työpaikka. Pohjolan Voimalle on myönnetty Great Place To Work -sertifiointi erinomaisesta työntekijäkokemuksesta. Luottamukseen perustuvasta yrityskulttuurista ja hyvästä työilmapiiristä kertova tulos oli 95 %. Aiemmin Pohjolan Voima voitti Suomen Innostavimmat työpaikat -kilpailun pienten organisaatioiden sarjan vuonna 2022 ja sai Suomen Innostavimmat työpaikat -tunnustuksen vuosina 2019–2023. 

Arvoilla kohti yhteistä tavoitetta 

Pohjolan Voiman arvot ovat  

  • Taitavasti 
  • Luotettavasti 
  • Yhdessä  

Arvot näkyvät meillä hyvänä keskinäisenä yhteistyönä ja toistemme työn ja osaamisen arvostamisena. Olemme innostuneita työstämme ja pidämme työpanostamme tärkeänä: onhan työllämme myös laajempi, yhteiskunnallinen merkitys.  

Uskomme, että panostus ihmisiin ja kulttuuriin auttaa meitä saavuttamaan tavoitteemme ja onnistumaan tehtävässämme asiakkaittemme ratkaisevana kumppanina.   

Osallistaminen ja kuuleminen ovat vakiintunut toimintatapa

Työntekijöidemme tasa-arvoinen kohtelu on meille Pohjolan Voimassa yrityskulttuurimme lähtökohta. Vastuullisuusperiaatteidemme mukaisesti huolehdimme työntekijöidemme tasapuolisesta kohtelusta läpi koko työsuhteen rekrytointiprosessista lähtien. Kunnioitamme toistemme erilaisuutta emmekä hyväksy minkäänlaista syrjintää, häirintää, kiusaamista tai muutakaan epäasiallista kohtelua.Osallistaminen ja kuuleminen ovat vakiintunut toimintatapa

Tasa-arvotyö Pohjolan Voiman kaltaisessa tiiviissä asiantuntijaorganisaatiossa on erilaista kuin suuremmissa organisaatioissa. Pienemmässä yhteisössä mahdolliset epäkohdat on helpompi havaita, ja niihin pystytään puuttumaan nopeasti. Myös henkilöstön osallistaminen ja kuuleminen on sujuvampaa pienessä organisaatiossa.

Olemme Pohjolan Voimassa hyödyntäneet tehokkaasti organisaatiomme hyviä puolia tasa-arvotyössämme. Kokomme ei kuitenkaan selitä kaikkea. Tärkein syy onnistuneelle tasa-arvotyölle on se, että työntekijöidemme kuuleminen ja osallistaminen on meille pitkään käytössä ollut ja vakiintunut toimintatapa. Hyvänä esimerkkinä tästä ovat arvomme, joiden työstämiseen kaikki pohjolanvoimalaiset osallistuivat. Ne on otettu hyvin vastaan ja sisäistetty koko Pohjolan Voimassa.

Osaaminen luo valmiuksia uudistua ja uudistaa 

Haluamme olla innostava työpaikka energia-alan huippuosaajille nyt ja tulevaisuudessa. Meillä saa kehittyä ja kehittää pitkäjänteisesti. Pohjolan Voimassa työskentelee yhteensä noin 40 energia-alan osaajaa erilaisissa asiantuntija- ja kehitystehtävissä.

Yhteisiä tilaisuuksia pidämme niin paikan päällä kuin entistä enemmän myös virtuaalisesti. Henkilöstön kehittymistä tuetaan tavoite- ja osaamiskeskusteluilla sekä säännöllisillä sparrauskeskusteluilla. Joustotyön ja etätyökäytänteiden kehittämisen ansiosta henkilöstön valmiudet lisääntyneeseen virtuaaliseen työskentelyyn ovat meillä hyvällä mallilla.  

Katso avoimet työpaikkamme: Avoimet työpaikat  

Vapaaehtoistyöllä merkityksellisyyttä ja työhyvinvointia

Meillä vastuullinen toimintatapa näkyy myös konkreettisina tekoina arjessa – teemme vapaaehtoistyötä myös työaikana. Uskomme vahvasti siihen, että sosiaalinen vastuu kuuluu jokaiselle, ja että auttaminen on osa meidän kaikkien vastuuta yhteisestä hyvinvoinnista. Me Pohjolan Voimassa pyrimme kehittämään ja vahvistamaan sosiaalista vastuuta toiminnassamme entistäkin enemmän. Tavoitteenamme on, että auttamisesta tulee vakiintunut toimintatapa ja osa yrityskulttuuriamme. Vapaaehtoistyön tekeminen työajalla on mahdollisuus vaikuttaa ja tehdä hyvää yhdessä.

Teemme yhteistyötä Commun kanssa ja polkaisimme vapaaehtoistyön käyntiin Oulussa ja Helsingissä auttamisen hyvinvointipäivien merkeissä, jotka Commu meille organisoi. Lue lisää päivistä:

Pohjolan Voiman henkilöstö tekee työajalla hyviä tekoja

“Hyvät teot ovat vastuullisuutta parhaimmillaan”

Yritys | Commu (hyvantekijatmerkki.fi)

Turvallinen työpaikka kaikille  

Olemme kehittäneet työturvallisuuskulttuuriamme määrätietoisesti. Uskomme, että kun ihmiset aktiivisesti kiinnittävät huomiota työturvallisuuteen, riskejä ja tapaturmia saadaan karsittua. 

  • Työturvallisuushavaintojen määrä on yksi tulostavoitteiden mittareista.  
  • Turvallisuudesta järjestetään jatkuvasti koulutusta ja tietoiskuja.  
  • Myös alihankkijat ja vierailijat perehdytetään kunkin laitoksen turvallisuuskäytäntöihin. 
  • Tehtävissä, joihin etätyö soveltuu, on tehty etätöitä jo useita vuosia. Olemme tehneet ratkaisuja myös etätyön työturvallisuuden ja etätyössä tapahtuvien tapaturmien varalle mm. laajentamalla vakuutusturvaamme.  

Tarkempia tunnuslukuja henkilöstöstämme löydät vuosikertomuksemme.

Meillä on Verenluovutus työajalla -sertifikaatti

Meillä on Pohjolan Voimassa mahdollisuuus luovuttaa verta työajalla ja olemme saaneet Suomen Punaisen Ristin Verenluovutus työajalla -sertifikaatin

Vedessä on voimaa! Oletko miettinyt tulevaisuuden uraasi? Haluatko tehdä vastuullista työtä, joka turvaa energiansaantia ja varmistaa, että sähköä tulee töpselistä jatkossakin?
Me vesivoiman parissa toimivat yritykset Fortum, UPM Energy, Kemijoki Oy, Pohjolan Voima ja Caverion tarjoamme tulevaisuuden uran Sinulle vesivoimassa. #vesivoimanvetovoima #tulevaisuudenura #vesivoima #rekry #pohjolanvoima

Katso myös

Lue, mitä työntekijämme kertovat työstään Pohjolan Voimassa! 

Riitta Larnimaa blogissa: Työllämme on merkitys

Tiina Nyström blogissa: Energinen meininkimme näkyy myös ulospäin

Lisätietoa Henkilöstöpolitiikasta

Tietoa henkilöstöstämme