Yhteistyötä verkostoissa
Toimimme projektimaisesti verkostoissa sekä omistajiemme että kumppaniemme ja alihankkijoidemme kanssa. Näin saamme kuhunkin projektiin käyttöömme parhaan mahdollisen osaamisen.
Toimintamallimme on olla vahvasti verkostoitunut. Verkoston ytimen muodostavat 23 asiakasyritystämme. Pystymme yhdistämään niiden voimavarat, jakamaan yhdessä riskit ja toteuttamaan tuotantokustannuksiltaan kilpailukykyisiä energiahankkeita.
Pohjolan Voiman emoyhtiön ja tytäryritysten hallintoelimissä on suuri joukko asiakasyritystemme edustajia. Verkostoon kuuluvat myös asiakasyritystemme omistajat, joita esimerkiksi eri energiayhtiöillä voi olla lukuisia. Näin hyöty toiminnastamme leviää laajasti ympäri Suomen. Pohjolan Voiman omakustannushintaisesta sähköstä ja lämmöstä hyötyy yhteensä yli 130 kuntaa.
Meillä on lukuisia kumppanuuksia, jotka hoitavat meille tärkeitä toimintoja. Näin varmistamme vahvan osaamisen ja tehokkuuden. Esimerkiksi Caverion kunnossapitää vesivoimalaitoksiamme, energianhallinnan palveluita toimittaa Power-Deriva ja taloushallinnon palveluita Azets.
Kehitystyötä tiiviisti yhdessä kumppanien kanssa
Toimintaa kehittäessämme teemme tiivistä yhteistyötä laitetoimittajien ja tutkimuslaitosten kanssa. Olemme aktiivisia toimijoita myös energia-alan verkostoissa ja yhteiskunnassa. Kehittäessämme vastuullisuuttamme käymme vuoropuhelua asiakkaittemme kanssa. Meille on myös tärkeää, että sopimus- ja yhteistyökumppanimme tiedostavat oman roolinsa Pohjolan Voiman arvoketjussa ja sitoutuvat toiminnassaan vastuullisiin toimintaperiaatteisiin ja niiden kehittämiseen.
Teemme kehitystyötä voimalaitostemme toimintavarmuuden ja energiatehokkuuden parantamiseksi entisestään. Läheisiä yhteistyökumppaneita ovat omistajiemme lisäksi kunkin laitoksen teknologiatoimittajat. Etsimme yhdessä toimivimpia ja kustannustehokkaimpia ratkaisuja. `
Esimerkiksi Kaukaan Voiman ja Kymin Voiman biovoimalaitoksillamme olemme onnistutuneet tarkentamaan kattilan palamisolojen säätöjä merkittävästi. Tämä vähentää päästöjä ilmaan ja parantaa energiatehokkuutta. Tehokasta säätöteknistä ratkaisua haimme yhdessä teknologiatoimittaja Valmetin kanssa.
Vesivoimayhtiömme PVO-Vesivoima pitkäaikainen kumppani Caverionin käynnissäpitotiimit huolehtivat voimalaitoksilla ennakoivasta kunnossapidosta ja tuovat esiin kehittämisehdotuksia.
Iijoen laitoksilla PVO-Vesivoima on ottanut käyttöön Suomen kehittyneimmän jokisäätöautomatiikan. Honeywellin toimittama automatiikka käsittelee jokea kokonaisuutena yksittäisten tuotantoyksiköiden sijaan. Tämä tehostaa tärkeän säätövoiman tuotantoa ja huomioi ympäristönäkökulmat aiempaa paremmin.
Paikallisesti näkyviä asioita
Teemme toiminta-alueillamme yhteistyötä paikallisten yhteisöjen kanssa konkreettisissa, paikallisesti tärkeissä hankkeissa.
Yksi esimerkki tällaisesta hankkeesta on Yli-Iissä Iijoen ylittävä Jakkukylän riippusilta (linkki avautuu Issuu-palveluun). Se yhdistää kylän joen molemmin puolin niin, että mm. koululaisten ja muiden jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden liikkuminen joen molemmin puolin helpottuu ja nopeutuu.
Paljon paikallista yhteistyötä tehdään nimenomaan Iijoella, kuten uima- ja venerantojen kunnostusta sekä kortteikkojen niittoa veneilyn helpottamiseksi. Käynnissä on vuodesta 2017 lähtien mittava Raasakan vanhan uoman hanke, jossa painopisteenä ovat vaelluskalojen luonnonkierron palauttamisen lisäksi alueen virkistysarvojen parantaminen.
Tutkimusta ja diplomitöitä
Teemme yhteistyötä myös korkeakoulujen ja opiskelijoiden kanssa. Teemme yhteistyötä tutkimushankkeissa mm. tarjoamalla tutkijoiden käyttöön aineistoja ja osarahoitusta tutkimushankkeisiin. Laitoksillamme työskentelee vuosittain diplomityöntekijöitä.
Tutkimusyhteistyö tuottaa myös uusia innovaatioita, joista on yleisempää hyötyä. Esimerkki tällaisesta yhteistyöstä on PVO-Vesivoiman ja Oulun yliopiston tutkijoiden kehittämä turbiinisäätäjä, joka pystyy kontrolloimaan vesivoimalaitoksen tuotantoa aiempaan verrattuna huomattavasti nopeammin ja tarkemmin. Säätäjästä on jo ehditty ottaa käyttöön uusi paranneltu versio Iijoen Haapakosken voimalaitoksella. Uusi versio vaikuttaa säästävän sekä laskentatehoa että koneistoa.
Ymmärrystä eri sukupolvien ja erilaisten näkemysten välille
Olemme aloittaneet myös keskustelujen sarjan nuorten vaikuttajien kanssa. Haluamme kasvattaa ymmärrystämme siitä, mitä nuoret aikuiset ajattelevat mm. ilmastonmuutoksen torjunnan ja yhteiskunnan sähköistymisen keinoista sekä energiantuotannosta.
Podcastissamme Sähkö tulee töpselistä olemme keskustelleet ilmastomuutokseen, sähköön, energiankäyttöön ja sen tuotantoon liittyvistä asioista. Podcastissa ovat saaneet äänensä kuuluviin energia-alan asiantuntijoiden lisäksi mm. ympäristö- ja kala-aktiivit.
Lue myös: Energiaa kuplan ulkopuolelta
Olemme mukana Itämerihaasteessa
Olemme ottaneet vastaan Itämerihaasteen kaudelle 2024-2028. Itämerihaaste kutsuu Itämeren alueen toimijat sitoutumaan lähivesiensä ja Itämeren suojeluun. Jäsenet jakavat tietoa, toteuttavat vesiensuojelutoimia ja oppivat yhdessä lähivesiemme tilasta. Sitoudumme konkreettisiin toimiin vähentääksemme oman toimintamme aiheuttamaa kuormitusta lähivesiin ja Itämereen.
Me Pohjolan Voimassa
- Vähennämme turpeen käyttöä polttoaineena
- Vähennämme ossiilisten polttoaineiden polttamista ja kasvihuonekaasupäästöjämme. Toimimme jatkuvan parantamisen periaatteen mukaisesti ehkäistäksemme päästöjä veteen, maahan ja ilmaan
- Toteutamme luonnon monimuotoisuusohjelmaamme, jossa on asetettu tavoitteita vesivoima- ja lämpövoimatuotannolle sekä konsernitoiminnoille.
- Huolehdimme jätteiden lajittelusta toimipisteillämme
- Henkilöstöllämme on mahdollisuus tehdä vapaaehtoistyötä työajalla. Informoimme henkilöstöämme Itämeri-päivästä ja kannustamme tekemään vapaaehtoistyötä vesiensuojeluun ja vieraslajien torjuntaan liittyen.