Kalan poikasia vedessä

Touko–kesäkuussa 2024 toteutettavan hankkeen tavoitteena on tunnistaa alasvaelluksen kannalta ongelmallisia pullonkauloja ja erilaisten ympäristöolosuhteiden vaikutusta vaelluspoikasten alasvaellukseen. Hanke on jatkoa vuonna 2023 toteutetulle KemiSmoltti I -hankkeelle. Voimalohi vastaa hankkeen koordinoinnista ja Luonnonvarakeskus (Luke) sen toteutuksesta.

KemiSmoltti II -hanke on edellisvuoden tutkimusta laajempi ja moniulotteisempi, sillä yhden vaelluspoikaserän sijaan merkitsemme radiolähettimillä yhteensä 300 vaelluspoikasta, jotka vapautetaan kolmena eri ajankohtana touko–kesäkuussa. Vapautamme merkityt vaelluspoikaset 20 kalan erissä kunkin Kemijoen alajuoksulla sijaitsevan viiden voimalaitoksen yläpuolelle Valajaskosken ja Isohaaran välillä.

Seuraamme kalojen vaelluksen onnistumista ja jatkuvuutta voimalaitoksien ylä- ja alapuolelle asennetuilla radiovastaanottimilla. Lisäksi teemme hankkeen loppuvaiheessa manuaalipaikannuksia veneestä kuolleiden kalojen loppusijainnin varmistamiseksi.

Vuoden 2023 touko–kesäkuussa toteutetussa tutkimuksessa havaittiin, että 25 % vaelluspoikasista selviytyi Valajaskoskelta Kemijoen jokisuuhun. Tutkimustulosten perusteella alasvaelluksen parantamistoimia tulisi priorisoida voimalaitosketjun yläosaan Valajaskosken ja Petäjäskosken voimalaitosten väliselle jokijaksolle.

”KemiSmoltti II -hankkeessa pyrimme tunnistamaan, syntyykö erilaisissa olosuhteissa pullonkauloja uusille alueille. Selvittämällä alasvaelluksen ongelmapaikat voimme kohdentaa parantamistoimet oikein vaelluspoikaspoikasten selviytymisen edistämiseksi ja vaelluksen turvaamiseksi”, sanoo tutkija Panu Orell, joka toimii hankkeen projektipäällikkönä Luonnonvarakeskuksessa.

Lisäksi pyrimme tutkimustulosten perusteella arvioimaan, miten istutusajankohta, virtaama, veden lämpötila ja muut ympäristöolosuhteet vaikuttavat alasvaellukseen, ja selvittämään, ovatko Kemijoen alasvaellustulokset yleistettävissä muille rakennetuille jokialueille.

Hanke on osa Voimalohen jatkuvaa sidosryhmäyhteistyötä. Voimalohi toimii hankkeen koordinoijana, ja Luke vastaa tutkimuksen suunnittelusta ja toteutuksesta.

”Vapautettavat lohen vaelluspoikaset tulevat kalanviljelylaitoksiltamme. Merkitsemme ja vapautamme ne yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen kanssa. Vaelluskalakantojen elvyttäminen ja alasvaellusreittien kehittäminen on keskeinen osa Voimalohen toimintaa. Päämäärämme on vaelluskalojen luontaisen lisääntymisen käynnistäminen ja sen tukeminen Kemi- ja Iijoessa”, kertoo Voimalohen toimitusjohtaja Aki Mäki-Petäys.

KemiSmoltti II -hankkeen rahoittajina toimivat Kemijoki Oy, PVO-Vesivoima Oy sekä valtion Nousu-vaelluskalaohjelma.

Uutinen: Luke ja Voimalohi tutkivat KemiSmoltti II -hankkeessa lohen vaelluspoikasten selviytymistä Kemijoen rakennetulla alaosalla – Voimalohi

Lisätietoja

Aki Mäki-Petäys
Toimitusjohtaja
Voimalohi Oy
Sähköposti aki.maki-petays@voimalohi.fi
Puhelin 040 753 7597

Panu Orell
Tutkija, väitöskirjatutkija
Luonnonvarakeskus
Sähköposti panu.orell@luke.fi
Puhelin 040 530 5830